No niin.
Tästä se lähtee.
Elämäni ensimmäinen blogiteksti.
Tarkoituksena on käsitellä suhdettani mediaan ja oppimiseen. Minulla on hyvä, positiivinen suhde joihinkin medioihin. Lisäksi minulla on hyvä ja positiivinen suhde oppimiseen (ainakin toisinaan:)) Suhdettani mediapohjaiseen oppimiseen, sähköisiin oppimisalustoihin ja muuhun median välityksellä tai avulla tapahtuvaan oppimiseen leimaa vastahankaisuus. Luultavasti lähinnä omien, melko mediavihamielisten asenteideni takia koen, että media tulee oppimisen tielle, eikä sen avuksi. Näen vaikkapa Moodlen oppimisen lisähaasteena, enkä työvälineenä, joka helpottaisi oppimista.
Näkökulmani vuorovaikutteisiin medioihin on lähtökohtaisestikin lievästi vastahankainen - mielestäni sosiaalisten suhteiden ylläpitoon kuluu riittävästi aikaa ja vaivaa ilmankin jatkuvaa Facebookissa roikkumista. Ymmärrän, että Twitter on hauska lisä tv-ohjelmiin tai muihin vastaaviin ja Facebook tai Instagrammi voisi olla varsin hyödyllinen esimerkiksi päiväkodin toiminnan taltioimiseen ja välittämiseen vanhemmille ja muulle perheelle. Edellä mainittujen somesovellusten nykyinen käyttötapa, jossa monella käyttäjällä on 24/7 aktiivinen toimintayhteisö, on itselleni vieras. Facebook tuli yleiseen tietoisuuteen ja käyttöön, kun opiskelin Lahden ammattikorkeassa. Monet opiskelukaverini olivat haltioissaan sen tarjoamista mahdollisuuksista ja oletettavasti monet muutkin ovat olleet, sillä me Facebookkiin kuulumattomat olemme nyt marginaalissa, joka vieläpä kapenee koko ajan. Ajatus, jonka Jonna toi luennollaan esiin, että jos et jaa asioita sosiaalisessa mediassa, ne eivät ole tapahtuneet tai että asiat ja ihmiset, jotka eivät ole läsnä sosiaalisessa mediassa, ovat ikään kuin alemmalla olemisen tasolla, on mielestäni hieman pelottava.
Viittaus Descartes'n hienoon ajatukseen Cogito ergo sum oli mielestäni tyypillinen tapa lähestyä sosiaalista mediaa. Descartes'n ajatushan ei ollut, että ajattelumme tekee meistä ihmisiä, vaan vastaus peruskysymykseen mitä on olemassa tai mistä voidaan tietää, mitä on olemassa - ajattelun taustalla täytyy olla ajattelija, joten ainakin tämän ajattelijan täytyy olla olemassa. Blogito ergo sum luo toisenlaisen näkökulman, asia täytyy jakaa - tehdä nähdyksi, että se on olemassa. Kukas se filosofi olikaan, jonka ajattelun keskeisiä kysymyksiä oli kuuluuko kaatuvasta puusta ääntä, vaikka kukaan ei ole kuulemassa? Mielestäni on selvää, että ääni kyllä kuuluu, vaikka sitä ei kukaan kuulisikaan. Ja. Ääni ei ole yhtään enempää olemassa, vaikka sen kuulisi koko maailma. Palatakseni eksistentiaalisista sfääreistä takaisin median pariin, some ei tuo kenenkään olemassaoloon mitään "amplified"-ominaisuutta, vaikka tämä tuntuu olevan monelle Facebook-käytön syy: lisätä oman elämän tapahtumien merkityksellisyyttä tuomalla ne monien tietoisuuteen. Voisin jopa sanoa, että mielestäni some ikään kuin keventää käyttäjänsä olemassaoloa; Facebookchättäily korvaa kasvotuksin tapahtuvan kontaktin toiseen ihmiseen. Nyt joku sanoo, että ei korvaa vaan tulee rinnalle tai lisäksi. Voi olla, että olen väärässä, mutta olen ollut huomaavinani, että Facebookyhteydenpito monella korvaa kasvotuksin tapaamisen, ei enää tarvitse tavata oikeasti, kun voi vaihtaa kuulumiset Facebookissa.
Hups, lipesi hieman vaahtoamisen puolelle:)
No niin, voidaan sanoa, että en suhtaudu sosiaaliseen mediaan innostuneesti, mutta koen kyllä pystyväni käyttämään sitä tarpeen vaatiessa, samoin kuin näitä sähköisiä oppimisalustoja. Minulle on tärkeää onnistua aloittamissani kasvatustieteen opinnoissa, joten suhtaudun oppimishaluisesti myös tähän itselleni suorastaan vastenmieliseen asiantuntijuuden osaan. Voidaankin oikeastaan sanoa, että minulla on oppimista medioista, joten media, minä ja oppiminen olemme vuorovaikutussuhteessa keskenämme. Toivon, että tässä vuorovaikutussuhteessa minusta kehittyy sujuva medioiden käyttäjä, sillä se on selvästi heikoin osa omaa lastentarhanopettajaidentiteettiäni. Olipas sanahirviö..
